AUTUMN FEELINGS

Keväällä kirjoitin postauksen, jossa käsittelin tulevaisuudensuunnitelmia ja niihin liittyviä haaveita, mutta myös pelkoja. Koska yliopistopaikka jäi tänä(kin) vuonna vain haaveeksi, on miun mielestä hyvä hetki päivittää tilannetta ja kertoa hieman, että missä sitä oikein mennään.

Olin kesällä pääsykoetulosten tultua aivan varma, etten tulisi palaamaan enää ammattikorkeakouluun fyssariopintojen pariin, mutta niin se mieli vaan muuttui, jatkan siis edelleen fysioterapeutin opintoja Saimaan ammattikorkeakoulussa. Mie itseasiassa olisin voinut pitää sen haaveilemani välivuoden töitä tehden, sillä sain kuin sainkin työpaikan. En kuitenkaan ottanut tarjottua työpaikkaa vastaan, sillä loppujen lopuksi rahan tienaaminen ei mee miun arvomaailmassa opiskelun ja sen "muun elämän" edelle, mikä miun kohdalla tarkoittaa jäähallilla pyörimistä ja itsensä kehittämistä opiskelun kautta. Karkeasti arvioituna n.90% miun sosiaalisesta elämästä täällä kuitenkin liittyy opiskelijayhteisöön ja se on ihan yhtä tärkeä asia kuin ne itse opinnot. Tällähetkellä miulla on siis opiskelijan tulot, mutta elämässä himpun isompi annos onnellisuutta.

Mikä siinä muuten on, että silloin kun sitä vähiten odottaa, alkaa elämään tulla niitä hyviä asioita ihan kuin itsestään? Pieniä juttuja mutta silti niin tärkeitä. Kuten vaikkapa se, kun tuntematon tyttö tulee opiskelijabileissä kertomaan nähneensä minut aiemmin bussissa ja muistavansa siksi että miulla oli tosi kiva paita päällä, tai se, kun olen ainoa matkustaja bussissa ja sattumalta bussikuski on älyttömän ystävällistä ja hauskaa, puheliasta sorttia ja saa hymyn huulille mökökuskien sijaan. Tai kun bussissa keskustellaan vieressä istuvien, tuntemattomien vaihtareiden kanssa meidän Kampuksen ainutlaatuisesta ilmapiiristä ja siitä mikä Suomessa on hienoa. Tai kun saan tietää, että nään vihdoin ja viimein reilun viikon päästä Cheekin jonka oon halunnut nähdä jo ainakin 2 vuotta.

Viimevuonna olin välillä aika yksin, mutta nyt tuntuu että miun elämässä on siltäkin osalta asiat aika hyvin. Moni viimevuoden kaveri on muuttunut tärkeäksi ystäväksi ja siitä oon enemmän kuin kiitollinen. Kaikenlisäksi miulla on maailman paras poikaystävä, jonka kanssa asioita nähdä, tehdä ja kokea.Olisi pitänyt vaan uskoa äitiä siinä, että asiat kyllä järjestyvät vielä parhain päin :-)

Koulussa luokan vaihto on auttanut asiaa, sillä miun uusi luokka on mukava ja luokkahenki hyvä. Saan pohtia tulevaisuutta ja uravalintaani ihan rauhassa ja nimenomaan puhtaasti ammatin kannalta, kun huono luokkahenki ja joukkoon kuulumattomuuden tunne eivät jatkuvasti vaivaa mieltä. Vaikka tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ja -ikäisten ihmisten kanssa, oli viimevuonna rankkaa, ettei omalla luokalla ollut semmosia tyyppejä, joiden kanssa keskustella omilleen muuttamisen ja itsenäistymisen haasteista ja iloista. Ne kun on 18-19 vuotiaalle nuorelle aika isoja asioita.

Oon nykyään myös paljon itsevarmempi kuin aiemmin. Oon oppinut selviämään pienenä ihmisenä isossa maailmassa aika reippaasti ja tällähetkellä odotan tulevia haasteita mielenkiinnolla. Liittyivätpä ne sitten opiskeluun, jääkiekkojuttuihin tai mihin vaan, mie oon niihin valmis. Oon kuitenkin vasta 19-vuotias ja elämä on vielä edessä. :-)

Mitä teidän syksyyn kuuluu?